Donald Trump on taivaan lahja Kiinalle

Päivän puheenaihe
Vieras

Donald Trump on taivaan lahja Kiinalle

Viesti Kirjoittaja Vieras »

Donald Trump on taivaan lahja Kiinalle

Shanghain yhteistyöjärjestö on malli uudentyyppisille kansainvälisille suhteille. Näin muotoili maanantaiaamuna Kiinan presidentti Xi Jinping SCO-järjestön huippukokouksen puheenvuorossaan Kiinan Tianjinissa.

Uudentyyppisillä suhteilla Xi tarkoittaa etääntymistä länsikeskeisyydestä ja maailmasta, jossa Yhdysvallat on toisen maailmansodan jälkeen ollut keskipisteenä.

Tilalle Kiina haluaa moninapaisen maailman, jossa sen oma painoarvo korostuu.

Nämä viisi asiaa huippukokousta kertovat, että Kiina panee uuden vaihteen päälle tavoitteen saavuttamiseksi.

Miksi Kiina juuri nyt näkee hetkensä koittaneen? Tärkein syy on Yhdysvaltain presidentti Donald Trump.

Kansainväliseen politiikkaan on syntymässä Yhdysvaltojen kokoinen aukko, kun se vieraannuttaa kumppaneitaan. Trumpin johdolla maa on vetäytymässä kansainvälisestä johtajan roolistaan.

Kun Yhdysvallat vielä samaan aikaan lietsoo maailmanlaajuisia kauppasodan liekkejä, Kiinalla tuskin on otollisempaa hetkeä kerätä kannatusta näkemykselleen, että länsikeskeisyyden aika on maailmassa ohi.

Trumpia nimeltä mainitsematta Xi sanoi, että nykyisestä maailmanjärjestyksestä löytyy kiusaamisen henkeä.

.....

https://yle.fi/a/74-20180036