Trump pettyi puheluun Putinin kanssa, aikoo puhua Zelenskyille tänään
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoo pettyneensä puheluunsa Venäjän presidentti Vladimir Putinin kanssa, kertoo Reuters. Trump sanoo, ettei usko Putinin olevan lopettamassa sotatoimiaan.
Reutersin mukaan Trump aikoo keskustella tänään Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin kanssa.
Venäjän presidenttiVladimir Putin kertoi Yhdysvaltain presidentilleDonald Trumpilleheidän torstaisessa puhelinkeskustelussaan, että Venäjä ei aio perääntyä tavoitteistaan Ukrainassa,
mutta että se on yhä kiinnostunut neuvottelemaan ratkaisusta "konfliktiin".
Kremlin avustajanJuri Ushakovin mukaan Trump otti esille tarpeen saada sota nopeasti päätökseen.
Putin taas sanoi Kremlin mukaan, että Venäjä on valmis jatkamaan neuvotteluja, mutta että Venäjä on yhä keskittynyt poistamaan "konfliktin juurisyyt".
Kremlinin avustajan mukaan Putin ja Trump eivät keskustelleet Yhdysvaltojen asetoimitusten keskeyttämisestä Ukrainaan.