Israel iski Iranin ydinkohteisiin – Iranin vastaiskua odotetaan
Israelin iskujen kohteena olivat muun muassa Iranin ydin- ja sotilaskohteet. Seuraamme tilanteen etenemistä tässä päivittyvässä artikkelissa.
Israelin asevoimat teki varhain perjantaiaamuna useita iskuja Iraniin. Iskujen kohteena olivat muun muassa Iranin ydin- ja sotilaskohteet.
Iskuissa on kuollut ainakin Iranin vallankumouskaartin johtaja
Hossein Salami, ilmoitti maan valtiollinen televisio. Lisäksi Iranin asevoimien ylipäällikön sekä korkea-arvoisten ydintutkijoiden uskotaan saaneen surmansa.
Iranilaismedioiden mukaan iskut ovat vaatineet maan pääkaupungissa Teheranissa useita kuolonuhreja.
New York Times kirjoittaa, että useat rakennukset Teheranissa ovat joko tuhoutuneet tai ovat tulessa.
Iskuja on kohdistettu myös ydinlaitokseen Natanzissa, mutta radioaktiivisesta saastumisesta ei ole merkkejä, kertoo iranilaismedia.
Israelin operaatio lisää pelkoja täysimittaisesta sodasta kahden Lähi-idän vahvimman armeijan välillä. Israelin puolustusministeri
Israel Katz arveli, että Iran kostanee iskun ohjuksilla ja drooneilla.
Israel julisti iskun jälkeen hätätilan ja ilmoitti, että muun muassa kaikki koulut suljetaan maassa perjantaina.
Israelin pääministerin
Benjamin Netanjahun mukaan Israelin operaatio Iraniin jatkuu ”niin monta päivää kuin on tarpeen”. Pääministeri sanoi julkaisemassaan videoviestissä, että Israel tähtää iskuillaan muun muassa Iranin ydinlaitosten ja ballististen ohjustehtaiden vahingoittamiseen.
Kaikki lennot Teheranin kansainväliseltä lentokentältä on toistaiseksi keskeytetty.
https://yle.fi/a/74-20167547