Bidenin presidenttikisan loppu on lähellä – viisi asiaa kertoo, että kulissien takana todella kiehuu
Lähetetty: Torstai 18.7.2024
Bidenin presidenttikisan loppu on lähellä – viisi asiaa kertoo, että kulissien takana todella kiehuu
Joe Biden on esiintynyt itsevarmana tähän päivään saakka. Useat merkit kuitenkin kertovat, että demokraattipuolueen tuki on lopullisesti romahtamassa.
Paine sille, että Yhdysvaltain presidentti Joe Biden luopuu presidenttiehdokkuudestaan, on kasvanut suuremmaksi kuin koskaan.
Biden on itse vakuuttanut pysyvänsä kisassa. Nämä viisi merkkiä kertovat kuitenkin siitä, että vetäytyminen voi olla lähellä.
https://yle.fi/a/74-20100284