USA ja Venäjä rakentavat Ukrainaan omaa rauhaansa: asevoimat puoliksi, venäjä viralliseksi kieleksi
Trumpin hallinnon mukaan Ukrainaan saatetaan saada rauha jo tällä viikolla. Politico-lehden mukaan hallinnossa uskotaan, että Ukrainan on pakko hyväksyä ehdotus.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin hallinto laatii Venäjän avustuksella uutta suunnitelmaa Ukrainan sodan lopettamiseksi.
Suunnitelma on Ukrainan kannalta vaikea, jopa nöyryyttävä: sen pitäisi esimerkiksi puolittaa asevoimiensa koko, luopua alueistaan ja tunnustaa venäjä virallisena kielenä. Myös Venäjän ortodoksiselle kirkolle pitäisi antaa virallinen asema.
Suunnitelman luonnoksesta kertovat yhdysvaltalaismedia Axios, brittilehti The Financial Times (FT) sekä uutistoimisto Reuters.
Suunnitelmalla tuntuu olevan kiire. Politico-lehden toimittajan Dasha Burnsin mukaan Trumpin hallinnossa uskotaan, että sopimus saataisiin voimaan ”jopa tämän viikon aikana” tai todennäköisesti kuun loppuun mennessä.
Axiosin tietojen mukaan kehitteillä oleva suunnitelma olisi saanut inspiraationsa Trumpin tekemästä Gazan rauhansuunnitelmasta.
Lehden mukaan Valkoisessa talossa uskotaan, että Ukrainan on pakko suostua ehdotukseen.
......
https://www.hs.fi/maailma/art-2000011638278.html