Kirjoittaja Vieras » Sunnuntai 24.5.2026
Trumpin mukaan Iran-sopimus on lähes valmis - Mediat: Tätä se sisältää
Yhdysvaltain presidentti
Donald Trump kirjoitti lauantaina
Truth Social -palvelussa, että rauhansopimus Iranin kanssa on viimeistelyä vaille valmis. Rauhansopimuksesta kerrotaan lisää pian, Trump lisäsi.
Sopimuksen myötä Hormuzinsalmi avataan, Trump kirjoitti. Muuta hän ei viestissään paljastanut sopimuksen sisällöstä.
Iranilainen
Fars-uutistoimisto kiisti Trumpin väitteen siitä, että Hormuzinsalmi avattaisiin.
- Iran on suostunut siihen, että salmen kautta kulkee jatkossa sama määrä laivoja kuin ennen sotaa. Mutta se ei missään nimessä tarkoita, että Hormuzinsalmi aukeaa samalla tavalla, miten se oli ennen sotaa, Fars raportoi
CNN:n mukaan.
The New York Timesin lähteiden mukaan Iran on suostunut luovuttamaan korkeasti rikastetun uraanin varantonsa. Lähteiden mukaan sopimuksessa ei kuitenkaan lue, miten tai mille maalle Iran luovuttaa uraanin. Yksityiskohdat on lykätty tulevaan Iranin ydinohjelmaa koskevaan neuvottelukierrokseen.
Yhdysvaltain yksi päätavoitteista on ollut saada Iran luopumaan rikastetusta uraanista. Se on ollut myös yksi syy, jolla Trump on perustellut helmikuussa alkanutta sotaa Iranissa.
CNN-kanavan lähteen mukaan sopimus päättäisi sotatoimet Iranissa. Hormuzinsalmi avattaisiin vaiheittain ja Yhdysvaltain merisaarto Iranin satamissa päättyisi. Lisäksi sopimus vapauttaisi osan Iranin jäädytetyistä varoista.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-20000119 ... ost=479800
[align=center][size=130][font=Impact]Trumpin mukaan Iran-sopimus on lähes valmis - Mediat: Tätä se sisältää[/font][/size]
Yhdysvaltain presidentti [b]Donald Trump[/b] kirjoitti lauantaina [i]Truth Social[/i] -palvelussa, että rauhansopimus Iranin kanssa on viimeistelyä vaille valmis. Rauhansopimuksesta kerrotaan lisää pian, Trump lisäsi.
Sopimuksen myötä Hormuzinsalmi avataan, Trump kirjoitti. Muuta hän ei viestissään paljastanut sopimuksen sisällöstä.
Iranilainen [i]Fars[/i]-uutistoimisto kiisti Trumpin väitteen siitä, että Hormuzinsalmi avattaisiin.
- Iran on suostunut siihen, että salmen kautta kulkee jatkossa sama määrä laivoja kuin ennen sotaa. Mutta se ei missään nimessä tarkoita, että Hormuzinsalmi aukeaa samalla tavalla, miten se oli ennen sotaa, Fars raportoi [url=https://edition.cnn.com/2026/05/23/middleeast/iran-us-progress-framework-diplomacy-intl]CNN:n[/url] mukaan.
[url=https://www.nytimes.com/live/2026/05/23/world/us-iran-war-trump]The New York Timesin[/url] lähteiden mukaan Iran on suostunut luovuttamaan korkeasti rikastetun uraanin varantonsa. Lähteiden mukaan sopimuksessa ei kuitenkaan lue, miten tai mille maalle Iran luovuttaa uraanin. Yksityiskohdat on lykätty tulevaan Iranin ydinohjelmaa koskevaan neuvottelukierrokseen.
Yhdysvaltain yksi päätavoitteista on ollut saada Iran luopumaan rikastetusta uraanista. Se on ollut myös yksi syy, jolla Trump on perustellut helmikuussa alkanutta sotaa Iranissa.
[url=https://edition.cnn.com/2026/05/23/middleeast/iran-us-progress-framework-diplomacy-intl]CNN-kanavan[/url] lähteen mukaan sopimus päättäisi sotatoimet Iranissa. Hormuzinsalmi avattaisiin vaiheittain ja Yhdysvaltain merisaarto Iranin satamissa päättyisi. Lisäksi sopimus vapauttaisi osan Iranin jäädytetyistä varoista.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011984567.html?post=479800[/align]