Kirjoittaja Vieras » Torstai 22.1.2026
Rutte ehdotti, että Tanska luovuttaisi alueita Grönlannista USA:n sotilaalliseen käyttöön
Trump teki täyskäännöksen|Trump perui tulliuhkauksensa Rutten kanssa käydyn keskustelun jälkeen.
Suomelle ja seitsemälle muulle maalle uhatut tullit on peruttu, Yhdysvaltain presidentti
Donald Trump ilmoitti keskiviikkoiltana
Truth Social -palvelussa.
Trump ilmoitti lauantaina aikovansa asettaa Suomelle, Norjalle, Ruotsille, Tanskalle, Ranskalle, Saksalle, Britannialle ja Hollannille tulleja, ellei hän saa Grönlantia haltuunsa. Tullien piti tulla voimaan helmikuussa 10 prosentin suuruisina ja niiden oli tarkoitus nousta kesäkuussa 25 prosenttiin.
Trump sanoo keskustelleensa keskiviikkona Naton pääsihteerin
Mark Rutten kanssa. Keskustelua hän kuvailee ”erittäin tulokselliseksi”.
Trump kertoo päässeensä Rutten kanssa yhteisymmärrykseen tulevasta mahdollisesta sopimuksesta Grönlantiin ja koko Arktiseen alueeseen liittyen.
”Jos sopimus lyödään lukkoon, siitä tulee mahtava Yhdysvalloille ja kaikille Nato-maille. Tämän yhteisymmärryksen pohjalta en tule asettamaan tulleja, joiden oli tarkoitus astua voimaan 1. helmikuuta”, Trump kirjoittaa Truth Socialissa.
......
https://www.hs.fi/maailma/art-2000011762559.html
[align=center][size=130][font=Impact]Rutte ehdotti, että Tanska luovuttaisi alueita Grönlannista USA:n sotilaalliseen käyttöön[/font][/size]
[size=115]Trump teki täyskäännöksen|Trump perui tulliuhkauksensa Rutten kanssa käydyn keskustelun jälkeen.[/size]
Suomelle ja seitsemälle muulle maalle uhatut tullit on peruttu, Yhdysvaltain presidentti [b]Donald Trump[/b] ilmoitti keskiviikkoiltana [i]Truth Socia[/i]l -palvelussa.
Trump ilmoitti lauantaina aikovansa asettaa Suomelle, Norjalle, Ruotsille, Tanskalle, Ranskalle, Saksalle, Britannialle ja Hollannille tulleja, ellei hän saa Grönlantia haltuunsa. Tullien piti tulla voimaan helmikuussa 10 prosentin suuruisina ja niiden oli tarkoitus nousta kesäkuussa 25 prosenttiin.
Trump sanoo keskustelleensa keskiviikkona Naton pääsihteerin [b]Mark Rutten[/b] kanssa. Keskustelua hän kuvailee ”erittäin tulokselliseksi”.
Trump kertoo päässeensä Rutten kanssa yhteisymmärrykseen tulevasta mahdollisesta sopimuksesta Grönlantiin ja koko Arktiseen alueeseen liittyen.
”Jos sopimus lyödään lukkoon, siitä tulee mahtava Yhdysvalloille ja kaikille Nato-maille. Tämän yhteisymmärryksen pohjalta en tule asettamaan tulleja, joiden oli tarkoitus astua voimaan 1. helmikuuta”, Trump kirjoittaa Truth Socialissa.
......
https://www.hs.fi/maailma/art-2000011762559.html[/align]