Mielenosoitukset jatkuvat edelleen Iranissa
Iranin valtio tappaa mielenosoittajia, ja Yhdysvaltain presidentti
Donald Trump on uhannut puuttua tilanteeseen.
Tässä ovat tapahtumien viimeisimmät käänteet:
Trump on uhannut Irania ”erittäin kovilla toimilla”, jos Iran alkaa hirttämään vangitsemiaan mielenosoittajia.
Iran saattaa hirttää ensimmäisen mielenosoittajan tänään keskiviikkona. Kurdeja puolustavan kansalaisjärjestön mukaan 26-vuotiaan mielenosoittajan kuolemantuomio laitettaisiin käytäntöön.
Trump keskusteli Iranin tilanteesta Valkoisessa talossa tiistai-iltana paikallista aikaa. Trump sanoi, että hänelle annetaan kokonaiskuva uhrien määrästä, ja hän tekee päätöksiä sen perusteella.
Keskusteluihin osallistuivat ilmeisesti ainakin ulkoministeri
Marco Rubio, puolustusministeri
Pete Hegseth sekä CIA:n ja kansallisen tiedustelupalvelun johtajat.
Kyseessä oli todennäköisesti varhainen suunnittelukokous, eikä kokous, jossa olisi päätetty varsinaisista iskuista.
Hyökkäys on mahdollinen, mutta sille on esteitä
Trump ei ole kertonut, millaista sotilaallisia toimia Irania kohtaan on suunniteltu.
https://www.hs.fi/maailma/art-2000011747681.html
[align=center][size=125][font=Impact]Mielenosoitukset jatkuvat edelleen Iranissa[/font][/size]
Iranin valtio tappaa mielenosoittajia, ja Yhdysvaltain presidentti [b]Donald Trump[/b] on uhannut puuttua tilanteeseen.
Tässä ovat tapahtumien viimeisimmät käänteet:
Trump on uhannut Irania ”erittäin kovilla toimilla”, jos Iran alkaa hirttämään vangitsemiaan mielenosoittajia.
Iran saattaa hirttää ensimmäisen mielenosoittajan tänään keskiviikkona. Kurdeja puolustavan kansalaisjärjestön mukaan 26-vuotiaan mielenosoittajan kuolemantuomio laitettaisiin käytäntöön.
Trump keskusteli Iranin tilanteesta Valkoisessa talossa tiistai-iltana paikallista aikaa. Trump sanoi, että hänelle annetaan kokonaiskuva uhrien määrästä, ja hän tekee päätöksiä sen perusteella.
Keskusteluihin osallistuivat ilmeisesti ainakin ulkoministeri [b]Marco Rubio[/b], puolustusministeri [b]Pete Hegseth[/b] sekä CIA:n ja kansallisen tiedustelupalvelun johtajat.
Kyseessä oli todennäköisesti varhainen suunnittelukokous, eikä kokous, jossa olisi päätetty varsinaisista iskuista.
Hyökkäys on mahdollinen, mutta sille on esteitä
Trump ei ole kertonut, millaista sotilaallisia toimia Irania kohtaan on suunniteltu.
https://www.hs.fi/maailma/art-2000011747681.html[/align]