Trumpin suunnitelma Venezuelan tulevaisuudelle on selvän imperialistinen
Presidentti Donald Trump puhuu läntisestä pallonpuoliskosta yhä rohkeammin kuin omanaan
WASHINGTON Yhdysvaltojen asevoimien kyvykkyys jaksaa ällistyttää, eikä vähiten oman maan presidenttiä
Donald Trumpia.
Useiden viikkojen ajan Venezuelan julman diktaattorin
Nicolás Maduron kujanjuoksun ennustettiin olevan päättymäisillään.
Silti juuri kukaan ei osannut odottaa, että Yhdysvallat pystyisi ilman miestappioita kaappaamaan Maduron bunkkeristaan elävänä ja kuljettamaan hänet vielä samana päivänä pidätettynä New Yorkiin.
Trump sanoi, että operaation seuraaminen suorana oli kuin uskomatonta televisiota. Tiedustelulta ja armeijalta se olikin vielä vaikuttavampi voimannäyttö kuin Yhdysvaltojen isku Iranin ydinohjelmaan viime kesänä.
VUOROKAUSI iskun jälkeen näyttää, että Maduron kaappaaminen oli virheetön sotilasoperaatio, jonka takana on imperialistinen ja improvisoitu suunnitelma Venezuelan tulevaisuudelle.
Välittömästi ensiuutisten jälkeen operaatio näytti Trumpilta jo tavaramerkiksi muodostuneelta yksittäiseltä iskulta, jolla pyrittiin välttämään Yhdysvaltojen joukkojen lähettäminen Venezuelan maaperälle pitkäksi aikaa.
Sitten Trump asteli Floridassa tiedotustilaisuuteen, jossa hän sanoi Yhdysvaltojen aikovan johtaa Venezuelaa jonkin aikaa, ehkä noin seuraavan vuoden ajan, kunnes maassa saadaan hoidettua hallittu vallanvaihto.
Lausunto oli kummallinen, koska Maduron nappaamisen jälkeen hänen hallintonsa pilarit eivät välittömästi kaatuneet. Varapresidentti
Delcy Rodríguez otti vastaan toimen virkaatekevänä presidenttinä ja alkoi vaatia Maduron vapauttamista.
.....
https://yle.fi/a/74-20202498
[align=center][size=125][font=Impact]Trumpin suunnitelma Venezuelan tulevaisuudelle on selvän imperialistinen[/font][/size]
[b]Presidentti Donald Trump puhuu läntisestä pallonpuoliskosta yhä rohkeammin kuin omanaan[/b]
[b]WASHINGTON[/b] Yhdysvaltojen asevoimien kyvykkyys jaksaa ällistyttää, eikä vähiten oman maan presidenttiä [b]Donald Trumpia[/b].
Useiden viikkojen ajan Venezuelan julman diktaattorin [b]Nicolás Maduron[/b] kujanjuoksun ennustettiin olevan päättymäisillään.
Silti juuri kukaan ei osannut odottaa, että Yhdysvallat pystyisi ilman miestappioita kaappaamaan Maduron bunkkeristaan elävänä ja kuljettamaan hänet vielä samana päivänä pidätettynä New Yorkiin.
Trump sanoi, että operaation seuraaminen suorana oli kuin uskomatonta televisiota. Tiedustelulta ja armeijalta se olikin vielä vaikuttavampi voimannäyttö kuin Yhdysvaltojen isku Iranin ydinohjelmaan viime kesänä.
[b]VUOROKAUSI[/b] iskun jälkeen näyttää, että Maduron kaappaaminen oli virheetön sotilasoperaatio, jonka takana on imperialistinen ja improvisoitu suunnitelma Venezuelan tulevaisuudelle.
Välittömästi ensiuutisten jälkeen operaatio näytti Trumpilta jo tavaramerkiksi muodostuneelta yksittäiseltä iskulta, jolla pyrittiin välttämään Yhdysvaltojen joukkojen lähettäminen Venezuelan maaperälle pitkäksi aikaa.
Sitten Trump asteli Floridassa tiedotustilaisuuteen, jossa hän sanoi Yhdysvaltojen aikovan johtaa Venezuelaa jonkin aikaa, ehkä noin seuraavan vuoden ajan, kunnes maassa saadaan hoidettua hallittu vallanvaihto.
Lausunto oli kummallinen, koska Maduron nappaamisen jälkeen hänen hallintonsa pilarit eivät välittömästi kaatuneet. Varapresidentti [b]Delcy Rodríguez[/b] otti vastaan toimen virkaatekevänä presidenttinä ja alkoi vaatia Maduron vapauttamista.
.....
https://yle.fi/a/74-20202498
[/align]