Kirjoittaja Vieras » Perjantai 19.9.2025
Viro: Kolme venäläistä hävittäjää loukkasi ilmatilaa
Kolme venäläistä hävittäjää tunkeutui ilman lupaa Viron ilmatilaan, Viron hallitus kertoo Reutersin mukaan. Viron mukaan MiG-31-hävittäjät lensivät Viron ilmatilassa yhteensä 12 minuuttia.
Kuvassa on venäläinen MiG-31-hävittäjä kuvattuna vuonna 2022. Kuva: Maxim Shemetov / Reuters
Ilmatilaloukkaus tapahtui perjantaiaamuna Vaindloon saaren yllä.
Viron ulkoministerin mukaan tapaus oli "ennennäkemättömän brutaali".
Viron ulkoministeriö on kutsunut kuultavaksi Venäjän väliaikaisen asiainhoitajan tapauksen takia.
Viron yleisradion ERR:n mukaan hävittäjillä ei ollut lentosuunnitelmaa ja niiden transponderit olivat pois päältä. Lisäksi ilmatilaloukkauksen aikaan hävittäjillä ei ollut kahdensuuntaista radiokommunikaatiota virolaiseen lennonjohtoon.
- Venäjä on loukannut Viron ilmatilaa jo neljästi tänä vuonna, mikä itsessään on hyväksymätöntä, mutta tämän päivän loukkaus, jonka aikana kolme hävittäjää tunkeutui ilmatilaamme, on ennennäkemättömän brutaali, ulkoministeri
Margus Tsahkna sanoo.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-20000114 ... ost=423038
[align=center][size=150][font=Impact]Viro: Kolme venäläistä hävittäjää loukkasi ilmatilaa[/font][/size]
[b]Kolme venäläistä hävittäjää tunkeutui ilman lupaa Viron ilmatilaan, Viron hallitus kertoo Reutersin mukaan. Viron mukaan MiG-31-hävittäjät lensivät Viron ilmatilassa yhteensä 12 minuuttia.
[/b]
[img]https://images.sanoma-sndp.fi/10b4fc6bf992aae669fe8ba42ac28b5a/normal/658.avif[/img]
[size=85][b]Kuvassa on venäläinen MiG-31-hävittäjä kuvattuna vuonna 2022. Kuva: Maxim Shemetov / Reuters[/b][/size]
Ilmatilaloukkaus tapahtui perjantaiaamuna Vaindloon saaren yllä.
Viron ulkoministerin mukaan tapaus oli "ennennäkemättömän brutaali".
Viron ulkoministeriö on kutsunut kuultavaksi Venäjän väliaikaisen asiainhoitajan tapauksen takia.
Viron yleisradion ERR:n mukaan hävittäjillä ei ollut lentosuunnitelmaa ja niiden transponderit olivat pois päältä. Lisäksi ilmatilaloukkauksen aikaan hävittäjillä ei ollut kahdensuuntaista radiokommunikaatiota virolaiseen lennonjohtoon.
- Venäjä on loukannut Viron ilmatilaa jo neljästi tänä vuonna, mikä itsessään on hyväksymätöntä, mutta tämän päivän loukkaus, jonka aikana kolme hävittäjää tunkeutui ilmatilaamme, on ennennäkemättömän brutaali, ulkoministeri [b]Margus Tsahkna[/b] sanoo.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011497059.html?post=423038
[/align]