Kirjoittaja Vieras » Torstai 8.5.2025
Perussuomalaiset menettää äänestäjiä joka suuntaan – ”Romahduksesta voidaan jo puhua”
Keskusta nousi kolmanneksi suosituimmaksi puolueeksi ohi perussuomalaisten, paljastaa Ylen kannatusmittaus.
Perussuomalaisten kannatus laski neljä prosenttiyksikköä 11,4 prosenttiin. Kahden vuoden takaisissa eduskuntavaaleissa puolueen kannatus oli 20,1 prosenttia. Pudotusta on perussuomalaisille tullut pikkuhiljaa hallituskauden edetessä, mutta nyt kannatus tippuu kuin kivi.
Taloustutkimuksen toimitusjohtaja
Jari Pajunen pitää perussuomalaisten tulosta poikkeuksellisena.
– Silmään pistää perussuomalaisten kannatuksen romahdus, kai siinä sellaisesta jo voidaan puhua, Pajunen sanoo.
Pajunen kertoo, että perussuomalaiset ovat menettäneet eniten äänestäjiä katsomoon, ja toiseksi eniten keskustalle. Puolue on menettänyt kannatusta myös SDP:lle ja kokoomukselle.
Yli neljän prosenttiyksikön pudotuksia nähdään harvoin. Vuonna 2015 Perussuomalaiset menetti kannatustaan 4,3 prosenttiyksikköä ollessaan mukana Juha Sipilän hallituksessa, joka päätti suurista leikkauksista.
.....
https://yle.fi/a/74-20160212
[align=center][size=150][font=Impact]Perussuomalaiset menettää äänestäjiä joka suuntaan – ”Romahduksesta voidaan jo puhua”[/font][/size]
[b]Keskusta nousi kolmanneksi suosituimmaksi puolueeksi ohi perussuomalaisten, paljastaa Ylen kannatusmittaus.[/b]
Perussuomalaisten kannatus laski neljä prosenttiyksikköä 11,4 prosenttiin. Kahden vuoden takaisissa eduskuntavaaleissa puolueen kannatus oli 20,1 prosenttia. Pudotusta on perussuomalaisille tullut pikkuhiljaa hallituskauden edetessä, mutta nyt kannatus tippuu kuin kivi.
Taloustutkimuksen toimitusjohtaja [b]Jari Pajunen[/b] pitää perussuomalaisten tulosta poikkeuksellisena.

[/align]