Orpon hallitus teki tuplarikkeen
Kyse on ensimmäisestä kerrasta, kun hallitus sivuuttaa eduskunnan jo hyväksymän kansalaisaloitteen. ”Eheytyksellä” halutaan muun muassa muuttaa homoseksuaaleja heteroiksi.
Eduskunta hyväksyi niin sanottujen eheytyshoitojen kieltoa ajavan kansalaisaloitteen maaliskuussa selvin luvuin 125–49.
Pääministeri
Petteri Orpon (kok.) ja oikeusministeri
Leena Meren (ps.) mukaan hallitus ei silti aio aloittaa lakivalmistelua.
Kyse on ensimmäisestä kerrasta, kun hallitus kieltäytyy ryhtymästä kansalaisaloitteen ja eduskunnan tahdon mukaisesti lainvalmisteluun.
Asiantuntijoilta ratkaisu ei saa puhtaita papereita.
Turun yliopiston valtiosääntöoikeuden professorin
Veli-Pekka Viljasen mukaan lain valmistelu tulisi aloittaa.
– Lähtökohta on, että kun eduskunta on tällaisen velvoitteen asettanut, valmisteluun ryhdytään siitä riippumatta, onko asia hallitusohjelmassa tai onko hallituksen sisällä asiasta eriäviä mielipiteitä, Viljanen sanoo.
Hallituspuolueista RKP ja kokoomuksen enemmistö kannattavat lakia, raamattupersut (kd) ja perussuomalaisten enemmistö vastustavat.
https://yle.fi/a/74-20153637
[align=center][size=150][font=Impact]Orpon hallitus teki tuplarikkeen[/font][/size]
[b]Kyse on ensimmäisestä kerrasta, kun hallitus sivuuttaa eduskunnan jo hyväksymän kansalaisaloitteen. ”Eheytyksellä” halutaan muun muassa muuttaa homoseksuaaleja heteroiksi.[/b]
Eduskunta hyväksyi niin sanottujen eheytyshoitojen kieltoa ajavan kansalaisaloitteen maaliskuussa selvin luvuin 125–49.
Pääministeri [b]Petteri Orpon[/b] (kok.) ja oikeusministeri [b]Leena Meren[/b] (ps.) mukaan hallitus ei silti aio aloittaa lakivalmistelua.
Kyse on ensimmäisestä kerrasta, kun hallitus kieltäytyy ryhtymästä kansalaisaloitteen ja eduskunnan tahdon mukaisesti lainvalmisteluun.
Asiantuntijoilta ratkaisu ei saa puhtaita papereita.
Turun yliopiston valtiosääntöoikeuden professorin [b]Veli-Pekka Viljasen[/b] mukaan lain valmistelu tulisi aloittaa.

[/align]